URSUS FACTORY

Esiintymispäivä: Lauantai 16.8.2025

Tämä energinen duo, joka koostuu laulaja-kitaristi Jussi Pelkosesta ja rumpali-laulaja Aleksi Ripatista, on valloittanut suomalaista musiikkikenttää vuodesta 2013 lähtien. Ursus Factory on tunnettu erityisesti riehakkaista keikoistaan, ja heitä on usein tituleerattu yhdeksi Suomen parhaista livebändeistä – ja he myyvät keikkasalin toisensa jälkeen loppuun.

Yhtyeen musiikissa yhdistyvät tinkimätön melodia ja raskaampi neo-garagerock, jotka luovat ainutlaatuisen ja vastustamattoman rock ’n’ roll -kokemuksen. Pelkosen älykkäät ja pilke silmäkulmassa kirjoitetut lyriikat tuovat biiseihin syvyyttä, kun taas energiset riffit saavat yleisön liikkumaan. Ursus Factoryn keikoilla tunnelma on aina katossa, ja jokainen esitys on täynnä riemua ja intensiivistä yhteyttä yleisön kanssa.

Yleisön ja kriitikoiden pitkäaikainen suosikkibändi on julkaissut neljä albumia ja kerännyt matkansa varrella reilusti tunnustusta. Vuonna 2021 yhtye sai kolme ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden yhtye, Vuoden rock, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä he esiintyivät itsenäisyyspäivänä YLE:n Linnan jatkoilla ja he olivat Helsingin Sanomien ”Vuoden 2021 parhaimmat levyt” ja Soundin kriitikoiden ”Vuoden 2021 parhaat” listoilla.