Esiintymispäivä: Perjantai 15.8.2025
Sodankylän oma suomiräp-suurlähettiläs, Stepa, tuo elokuussa Saimaan rannalle aurinkoisen elämänasenteensa ja tarttuvan lavaenergiansa. Tämä pohjoisen sanataituri tunnetaan syvällisistä ja positiivisista sanoituksistaan, jotka pureutuvat elämän iloihin ja kipupisteisiin – aina rakkaudella ja pilke silmäkulmassa.
Stepa on valloittanut tiensä suomalaisten sydämiin ikivihreillä hittikappaleillaan, kuten “Lastenlaulu”, “Vapaapäivä”, sekä ”Kaunista ja hyvää”. Stepan musiikki yhdistelee perinteisemmän suomiräpin tyyliä herkempiin melodioihin, yhteisenä tekijänä Stepan musiikista voi kuitenkin aina poimia positiivisen elämänasenteen voiman, rauhan, ja rakkauden.
Stepan yhteistyö Eevil Stöön kanssa albumilla ”Et voi pysäyttää meitä” vuodelta 2023 nostatti kaksikon soittolistojen kärkeen mm. biiseillä ”TYH-MÄ” ja ”Basso”. Nämä kaksi suomiräpin konkaria nähdään molemmat Dinosaurockissa perjantaina! Tuovatko miehet yhteistyönsä myös liveyleisön kuultavaksi? Se jääköön nähtäväksi… Yksi asia on kuitenkin varmaa: kun Stepa ja Stöö on sun huudeilla, on koko kaupunki hyvällä tuulella!