SARA SIIPOLA

Esiintymispäivä: Perjantai 15.8.2025

Sara Siipola on noussut nopeasti kotimaisen musiikkikentän tähtitaivaalle.
Hänen koskettavat kappaleensa kuten Paskana, Rakasta mua rakasta mua rakasta, Juostaan ja Susta tulee tähti, ovat löytäneet tiensä yleisön sydämiin, ja näitä hittejä tullaan varmasti kuulemaan myös Dinosaurockin lavalla!

Siipola julkaisi debyyttialbuminsa “Kaunis kun itken” jo vuonna 2021. Hänen tuorein albuminsa Sanon sen nyt ääneen (2024), puolestaan on kerännyt ylistystä niin kriitikoilta kuin kuulijoilta, sillä albumin kappaleet ovat soineet ahkerasti radioaalloilla sekä suoratoistopalveluissa. Levy ylittikin platinamyyntirajan jo ennen sen julkaisua.

Tämän vuoden Emma-ehdokkuus vuoden tulokkaana, sekä 2. sija vuoden 2024 Uuden Musiikin Kilpailussa (UMK) ovat toimineet upeina näytteinä hänen ainutlaatuisesta kyvystään koskettaa ja innostaa yleisöä.

Sara on myös tehnyt yhteistyötä Dinosaurockissa samana päivänä esiintyvän toisen tähden, Sexmanen, kanssa ja heidän yhteinen hittinsä Juostaan on ollut yksi viime vuoden soitetuimmista biiseistä.

Kuullaankohan Dinosaurockissa tätä valloittavaa yhteistyötä myös livenä?!