SAIMAA

Esiintymispäivä: Perjantai 15.8.2025

Progea, iskelmää, rokkia ja funkkia yhdistelevä Saimaa tuo Saimaan rannalle kesäillan taianomaisen keikkansa Dinosaurockissa 2025! Tämä yhtye tunnetaan huikeasta live-energiastaan ja monipuolisesta musiikistaan, joka tarjoaa elämyksiä laidasta laitaan.

Saimaa ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen jo vuonna 2014 julkaistulla Pepe & Saimaa -albumilla, joka sisälsi ikimuistoisia hittejä, kuten “Tällä kadulla, ”Leikitään” ja “Lyhyenä hetkenä”.

Sittemmin yhtye on julkaissut kuusi täysipitkää studioalbumia, joista viimeisimmät Vol.6 ja Vol.7 (2024) saivat ylistävät viiden tähden arvostelut Soundissa – eikä suotta. Yhtyeen keulahahmo ja säveltäjä Matti Mikkola tunnetaan myös Tehosekoittimen kanssa tehdystä huikeasta urastaan ja hänet palkittiin vuonna 2024 Vuoden Soundi -palkinnolla.

Saimaan musiikki yhdistää suomalaisen iskelmän kaihon, popin tarttuvuuden, funkin grooven ja progressiivisen rockin moniulotteisuuden. Tämä kaikki tarjoillaan huipputaitavien soittajien upeilla tulkinnoilla – tuloksena unohtumaton hyvän mielen keikka Saimaalla elokuisen laskevan auringon siivittämänä.