Esiintymispäivä: Lauantai 16.8.2025
Jo Jurassic Rockissa esiintynyt Hevisaurus nousee nyt ensimmäistä kertaa Dinosaurockin lavalle Visulahden alkuperäisellä festivaalialueella!
Tämä lauantain festivaalin avaussetti tulee olemaan suunnattu myös pienemmille rokkareille: julkaisemme helmi-maaliskuussa erilliset perhelipputuotteet ja lasten liput n. klo 12-14 välillä tapahtuvalle keikalle. Keikka on luonnollisesti avoin myös kaikille yhden ja kahden päivän lipun omistajille, joista leirinnän väki osittain herää tähän eeppiseen rymistelyyn.
Vuonna 2009 perustettu Hevisaurus on julkaissut kahdeksan studioalbumia, joista kaksi on myynyt platinaa ja yksi tuplaplatinaa. Yhtye on palkittu kahdesti Emmalla ja tehnyt niin elokuvan kuin musikaalejakin. Keväällä 2024 bändi hurmasi Turun Filharmonisen orkesterin kanssa Sinfonisesti Räyh! -konserteissa, jotka myytiin loppuun. Uusin single Kalloween ilmestyi lokakuussa 2024 ja ennakoi keväällä 2025 julkaistavaa uutta albumia.
Ja mitäpä olisi dinorokki ilman hevisauruksia?! Keikoilla rohkeimmat fanit pääsevät joraamaan lavan edessä ja saattavat saada läpyt idoleiltaan – tai jopa Riffi Raffin plektran! Komppi Momppi, Riffi Raffi, Milli Pilli, Muffi Puffi ja Herra Hevisaurus tarjoavat vauhdikkaan lavashown, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Tarttuvat biisit, hauskat sanoitukset ja yllättävät käänteet tekevät Hevisauruksen keikoista todellisia spektaakkeleita – eikä korvamatotakuuta voi unohtaa!
Hevisauruksesta on hyvää vauhtia kasvamassa kansainvälinen ilmiö, mutta ensikesänä saurusten jurahevi raikaa Saimaan aalloilla Dinosaurockissa 2025!